sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Bileviikonloppu

Kutsuin 15 ihmistä klo 18.
4 tuli klo 19.30.
Tein melkein 10 litraa boolia.
Sitä juotiin 5 litraa. Toisen 5 l vein lauantaina kaverille, oli kuulemma pahaa, en ihmettele.
Tarjottavaa oli vaikka olisi koko varuskunta tullut poikkeamaan, no ei nyt ehkä ihan niin paljon mutta meille 5 ainakin ihan liikaa...

Mutta kivaa oli.

Perjantaina käytiin kaikki keskustan baarit läpi, kahdessa lähinnä vinoilemassa portsareille erään porttikiellon takia mutta kuitenkin. Pääsin tanssimaan ihan urakalla. Otin jopa kengät pois kun oli väärä kenkävalinta tanssiravintolaan. Ei meidän pitänyt sinne mennä mutta hyvä että mentiin. Oli kiva tanssia oikeasti. Tuo diskoilu ei ole mun juttu.

Lauantai aamuna oli tuota kauhukakaraa ikävä ja melkein jo vaivuin synkkyyteen mutta muutaman tunnin päikkärit ja kunnon saunominen piristi. Eräs tyttönen tahtoi illaksi seurakseni joten ei muuta kuin takaisin baarittelun maailmaan. Eka tanssiravintolaan laulamaan ja tanssimaan sitten mäen päälle jatkamaan. Tulipa nähtyä valomerkkikin.

Tämä sunnuntai on mennyt levätessä. Ei vanha jaksa kuin ennen. Lapsikin tuli kotiin.

Hyviä puolia kun hakee niin eipähän tullut juotua kauheita määriä ja krapulaa ei ole näkynyt koko viikonloppuna ja se on ihanaa se!!!

Kaksi päivää töitä jäljellä. Hmm... Mitenkähän tästä selvitään. Mitä jos rahat loppuu kesken eikä mistään saakaan mitään korvauksia/avustuksia mitä ne nyt on..
No päivä kerrallaan.

Ei kommentteja: